Tänään on lauantai. Istun
kaksikymmentäneljä neliöisen vuokrayksiöni kuluneella sohvalla miettien, mitä
tänään tekisin. Lähes kaikki ystävät viettävät aikaansa miestensä kanssa ja
vievät pienet lapset erilaisiin huvituksiin. Tuntuu yksinäiseltä ja mieli on
maassa. Lopulta saan yhden ja ainoan sinkkuystäväni kiinni, ja onnekseni
hänelläkään ei ole illaksi suunnitelmia.
Tiina saapuu luokseni ja mietimme
minne kaupungilla suunnata. Sovitan tiukkaa kimallepaitaa ja toteamme molemmat,
että paita on enemmänkin teineille kuin itselleni sopiva. Hieman harmittaa, kun
joutuu miettimään nykyään, ettei näytä liian tyrkyltä. Vaatteet joita vielä
viisi vuotta sitten käytin, eivät olekaan enää päälläni asiallisia. Miksi pitää
olla aina niin asiallinen? Vatsallekin on ilmestynyt pari ylimääräistä
rengasta, joita ei vielä muutama vuosi sitten ollut. No, se ei estä ottamasta
paria punaviinilasillista.
Bussissa istuessamme taaksemme
istahtaa joukko teinejä, joiden puheessa on enemmän kirosanoja kuin mitään
muuta. Puhe kuulostaa kammottavalta. Mihin tuo nykynuoriso on oikein menossa.
Yökerhot eivät oikein miellytä
enää. Olisi mukavampaa mennä rauhalliseen paikkaan istuskelemaan, jotta voimme
jutella Tiinan kanssa kaikesta. Hänelläkin on pieni ikäkriisi, vaikka hänellä
sentään on jo lapsi, toisin kuin minulla. Biologinen kello alkaa pian tikittää,
joten pitäisikö sitä sittenkin mennä yökerhoon metsästämään miestä itselle.
