Tehtävä 3/ Elämäntilanteen pohdinta

Miten saatoin olla taas niin sinisilmäinen. Tuntuu ihan hirveältä. Tämä olo ei varmaan helpota koskaan. Olisi pitänyt kuunnella Riinaa ja uskoa. Miksi ihmeessä olin taas täysi idiootti? Minussa on varmasti jotain vikaa. Äitikin sanoi aikoinaan, ettei minusta ole mihinkään. Hän oli ehkä oikeassa. Isäkään ei välittänyt. Olen varmasti niin ruma, kun aina miesten täytyy turvautua johonkin muuhun. En kelpaa kenellekään.

Enhän voi enää edes nukkua siinä, hyi en varmasti aio. Tuttu ja turvallinen paikka on pilalla. En koskaan unohda sitä näkyä. Pitikin päästä yllättämään ne. En saa edes happea kunnolla. Mitä minä nyt teen? Aina valitsen ne väärät miehet. Tuokin tuossa muistuttaa hänestä. Enhän edes pärjää yksin. Kuinkahan kauan Elinakin jaksaa katsella minua täällä nurkissa. Vihaan kaikkia maailman miehiä. En halua enää ketään koskaan. Pakko hakea tavarat vielä, mutta mihin muka vien ne? Olikohan teko sittenkään niin vakava? Pitäisiköhän yrittää vielä? Pitäisikö antaa anteeksi? En kuitenkaan pärjää yksin.

Tehtävä 2/ Erilaisia repliikkejä


1. henkilö

”Toinen auto tuli eri suunnasta ja toinen eri suunnasta. Sitten se pienempi punane pikkuauto törmäs isompaan autoon”

2. henkilö

”Kyllä se kuule näin o et tollaset pikkuhököttimet pitäs lail kieltää. Eihä niit o enne vanhaanka tarvittu. Noi ovetki o ohutta peltiä ni ei ihmekkä et näitä onnettomuuksia tapahtuu. Sillon ko mä olin nuori sälli ni sillon ajettii kesät talvet polkupyöräl eikä tollasist, mikä toi ny o, moot… mopoautoja ollu. Kyl o maailma ihmeelliseks menny”

3. henkilö

”Virkani puolesta joudun paljon käsittelemään vastaavanlaisia kriisitilanteita. Autonkuljettajan motoriset taidot saattoivat olla puutteelliset tai esimerkiksi herpaantuneet tapahtuman aikana. Toivottavasti autonkuljettaja ei ollut mieleltään järkkynyt psykopaatti tai ettei hänellä ollut hallusinaatioita. Molempien osapuolten psyyke on varmasti järkkynyt tapahtuman seurauksena. On tärkeää, että he saavat kriisiapua ja psykoterapiaa nopeasti"

Kaunein tähteni

Maaliskuu on synkkä ja kolea. Synkempi kuin koskaan aiemmin. Toivonpisara elää ajatuksissani viime syksyisen matkan johdosta, jonka yhdessä teimme Afrikkaan. Siellä lämpö helli vaalkeaa ihoa, auringonlasku  hohti keltaisenaan, loputtomat tähdet loistivat satumaisina yllämme. Se oli henkeäsalpaavan kaunista.

Hämeenlinnalaisessa kahvilassa mieleni täyttyy lämpöisillä ajatuksilla vihreää teetä hörppiessäni, vaikka sadepisarat paiskautuvat suuria ikkunoita vasten ja taivas laskeutuu yllämme surullisena verhona. Yllättäen ajatukseni katkeaa, kun paikallinen autonasentaja istahtaa pöytääni. Juttelemme säästä ja tulevasta kesästä. Kerron aikeistani matkustaa Afrikkaan uudestaan ystäväni kanssa. Viime reissumme oli ikimuistoinen.

Kotiin kävellessäni huomaan unohtaneeni sateenvarjon. Luumunvärinen takkini muuttuu lähes mustaksi kastuessaan litimäräksi. Kotimatkalla huomaan puhelimeni soivan kuluneiden farkkujeni taskussa. Heti vastattuani puheluun, tunnen kurkkuani kuristavan. Ääni puhelimessa kuulostaa itkuiselta ja se saa oloni pahenemaan vähitellen. Anni kertoo hitaasti hiipivän sairauden voittaneen ystäväni yllättäen. Hän on poissa. Ikuisesti. Lasken puhelimeni hitaasti korvaltani ja lyhistyn kylmälle asfaltille. Tuntuu kuin en saisi happea ja rintaani puristaa. Itken hysteerisesti.

Muutaman viikon kuluttua tapahtuneesta ajan takaisin Kokemäenjoelle, sinne, missä ensi kertaa kohtasimme. Sinne missä ystävyytemme puhkesi kukkaan ja täytti meidät naurulla. Sinne missä aurinko paistoi ja suunnittelimme tulevaisuuttamme ja matkoja kaukaisiin maihin. Ajaessani auton radiosta alkaa soida Arttu Wiskarin tuntematon potilas. Se saa kyyneleet valumaan vuolaasti poskilleni. Ajattelen matkaa mikä meidän piti kesällä yhdessä tehdä, sekä viime syksyistä matkaa, jonka ehdin ystäväni kanssa kokea. Ajattelen niitä miljoonia viidakon tähtiä, joita en koskaan pysty unohtamaan. Niitä tähtiä, jotka kimaltavat kauneimpana tuhat vuotta. Olet nyt yksi niistä. Se kaikkein kaunein.